Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y.
Sydvästra Finlands Cancerförening r.f.


SYÖPÄPOTILAIDEN MÄÄRÄN LISÄÄNTYMINEN MERKITTÄVÄ HAASTE LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSELLE



Uusien syöpätapausten määrä tulee kasvamaan seuraavina vuosikymmeninä. Asia on suhteellisen tarkasti ennustettavissa, koska ikärakenteen muutosten vaikutukset tunnetaan hyvin. Riskitekijöiden osalta joitakin muutossuuntia on mahdollista arvioida, mutta epävarmuustekijät ovat suurempia. Syöpärekisterin tietojen ja tutkimusten avulla on kuitenkin mahdollista luotettavasti arvioida, että syöpätapausten määrä lisääntyy kolmanneksella vuodesta 2000 vuoteen 2015 mennessä.

Uusien ennusteiden mukaan vuonna 2015 todetaan sekä miehillä että naisilla runsaat 15.000 syöpää. Ennusteiden mukaan miesten yöpäkuolleisuus pienenee vuoteen 2015, mutta naisten syöpäkuolleisuus pysyy nykyisellä tasolla. Yksittäisistä syövistä miesten eturauhasen syöpä ja naisten rintasyöpä tulevat hallitsemaan kokonaiskuvaa nykyistäkin enemmän lähitulevaisuudessa. Niiden takana seuraa yleisyydessä suolistosyöpien ryhmä, jonka seulonta saattaa muuttaa näiden syöpien merkitystä.

Edellä mainittujen muutosten seurauksena niiden ihmisten määrä, joilla joko on ollut syöpä tai jotka parhaillaan sairastavat syöpää, tulee lisääntymään nopeasti. Noin joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään. Tämä tulee olemaan merkittävä haaste myös syöpäyhdistystoiminnalle.

Järjestöt kunnalle voimavara ja palautekanava

Suomalaisten järjestöjen rooli on merkittävästi muuttunut 1990-luvun lopulta alkaen. Eräs tärkeä tekijä muutoksessa on ollut kilpailuyhteiskunnan kehittyminen. Tämä on vaikuttanut myös järjestöjen, kuntien ja yritysten keskinäisiin suhteisiin ja työnjakoon.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y. ryhtyi kehittämään omaa palvelutuotantoaan voimakkaasti 1980-luvun alussa. Syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä kuntoutuspalvelut sekä jäsenten asumis- ja muita tukipalvelut mahdollistaakseen yhdistys lähti suunnittelemaan Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskusta. Raha-automaattiyhdistys myönsi avustusta hankkeille. Lounais- Suomen Syöpäyhdistyksen tuottamien palvelujen välityksellä syntyi vahva kumppanuussuhde julkisen vallan ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen välille. Lounais- Suomen Syöpäyhdistys r.y. tarjosi erityisasiantuntemustaan julkiselle vallalle.

Tänä päivänä järjestöjen palvelut joutuvat kilpailemaan markkinoilla muiden palveluntuottajien kanssa. Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavassa yrityskentässä on käynnissä kehitys, jota luonnehtivat yritysostot ja tuottajien ketjuuntuminen. Markkinoille on myös tullut pörssiyhtiöitä ja on nähtävissä viitteitä palvelutuotannon keskittymisestä.

Haasteena järjestöille on profiloitua kovenevassa kilpailussa luotettavina, asiantuntevina ja eettisinä palveluntuottajina. Niiden on itse huolehdittava siitä, että päättäjät ja kansalaiset tietävät, mikä taho ja mistä lähtökohdista palvelua tuottaa. Järjestöt ovat kuntien kannalta tärkeä kuntalaisten tilanteen ja tarpeiden muutosten palautekanava. Viisasta kuntapolitiikkaa olisi ottaa järjestöyhteistyö osaksi kunnan yleisempää strategiaa, sillä järjestöillä on tärkeä merkitys paikallisen yhteisöllisyyden vahvistajina ja vakavien ongelmien ehkäisijöinä.

Vapaaehtoiset toiminnan kulmakivi

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskus edustaa vapaaehtoistoiminnan aikaansaannoksia parhaimmillaan. Meri-Karinasta on muodostunut lounaissuomalaisen vapaaehtoisen syöväntorjuntatyön symboli ja keskus. Lukemattomat vapaaehtoiset ovat varojen kerääjinä ja muissa tehtävissä olleet rakentamassa tätä keskusta sekä ylläpitämässä sen vilkasta toimintaa.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä vapaaehtoistoiminta on omasta halusta ja kiinnostuksesta tehtävää palkatonta työtä, jota ihmiset tekevät vapaa-aikanaan. Toiminnan lähtökohtana on halu olla vaikuttamassa oman yhteisönsä toimivuuteen ja kokemus siitä, että tekee mielekästä ja tarpeellista työtä lähimmäistensä ja lähiympäristönsä hyväksi. Satakunnan ammattikorkeakoulussa tehdyn, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijöitä koskevan opinnäytetyön mukaan usealla vapaaehtoistyötä tekevällä on taustalla oma tai läheisen kokemus syöpään sairastumisesta ja siitä johtuva halu auttaa muita samaan tilanteeseen joutuneita. Muita syitä vapaaehtoistoimintaan ryhtymiseen ovat opinnäytetyön mukaan muun muassa uusiin ihmisiin tutustuminen, arvokkaan ja mielekkään työn tekeminen, itsensä tarpeelliseksi kokeminen ja syrjäytymisen ehkäisy.

Parhainta jatkoa kuluvalle vuodelle jokaiselle Lounais- Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenelle, ystävälle ja tukijalle. Toivon edelleen hyvän yhteistyön jatkuvan taistelusa syöpää vastaan.

Turussa 25. päivänä helmikuuta 2010.

 

Kari Ojala
puhelin 02-2657 601

e-mail kari.ojala@lssy.fi


Hyvää kevättäJÄSENEKSI